Armo – arvostelut

TEATTERI TAKOMON UUSIN SAA KATSOJAN PITÄMÄÄN KIINNI TUOLISTAAN – JA SIELUSTAAN

Kirsikka Moring
Helsingin Sanomat 5.3.2009

Teatteri Takomon näytelmä Ihmeellinen armo nousee kauden vahvaksi teatterityöksi. Ari-Pekka Lahden ja Juha Luukkosen kirjoittama ja jälkimmäisen ohjaama näytelmä syöksee kidastaan tulta ja herätysliikkeiden ääri-ilmiöitä. Se ei kuitenkaan pilkkaa.

jukkapeltolaarmo

Näytelmä on tosissaan. Juuri siksi se on jopa pelottava armottomassa fundamentalismissaan. Henrik Ibsenin Brand -näytelmästä teemojaan ja henkilöitään poiminut, Ingmar Bergmanin Fannyn ja Aleksanderin julmuutta siteeraava teksti on suoraan tästä ajasta.

Suomalaisesta ”tapauskovaisten” kirkosta kyllikseen saaneet kokoontuvat jyrkän sanan kuuloon. Kaikki tai ei mitään. Tekstiin on otettu myös suoria lainoja legendaarisen ”kaatajan” Niilo Yli-Vainion saarnoista. Karismaattinen näyttelijä Jukka Peltola enemmän kuin esittää ne. Hän elää puhettaan.

Aiemminkin Pohjanmaan herätysliikkeitä siteerannut kokkolalainen Lahti on kotonaan saarnojen kirjoittajana. Ibseniltä hän on saanut mallin äkkijyrkän papin ja hänen kalvakan Agnes-vaimonsa perhetragediasta. Lainat on taitavasti möyhitty tämän päivän Suomeksi, jonka orkesterissa kirjaimellisesti soittavat myös pahvipoliitikot Sauli Niinistöstä Jyrki Kataiseen.

Suomi on ryvettynyt, kansa putoaa hyvinvoinnin kattauksista, ja kirkko vaikenee. Näytelmä on äärimmäisen ajankohtainen ja tunnistettava, julmakin. Arkkipiispa, aidon oloinen Martin Bahne, käy nuhtelemassa Saarnaajaa, jolta lopulta viedään papin oikeudet. Paikkakunnan yrittäjä lahjoo golfmailalla. Kaaos ei ole kaukana, sillä Saarnaaja ottaa myös lääkärin tehtävät, ja seuraukset ovat hirvittävät.

Näytelmä on taitavasti kirjoitettu ja rakennettu nousevasta hurmoksesta täyskatastrofiin. Se ei seli-seli-selitä, mutta näyttää syyt, miten ja miksi niin monet valitsevat uskonveljeyden. Jobin surullisilla lauluilla on taas käyttöä. Näyttämölle luodaan sokean uskon viettelys – ja vaarat. Tässä toimii teatterin ja uskonnollisten rituaalien ikivanha liitto. Esitys kihelmöi jumalan ruoskana, eikä päästä katsojaa etääntymään saati pakenemaan. Asialleen antautunut, taitava ensemble ottaa täysillä haltuunsa Takomon pylväikköjen eteen rakennetun Via Dolorosan, pitkän käytävän.

Marjo Lahden palvova Agnes, suruunsa hukkuva papin vaimo on yhdellä sanalla: riipaiseva. Marika Heiskanen, Jari Virman ja Eero Milonoff tekevät useita roolejaan raikkaasti ja rikkaasti, mutta tiukasti samassa näytelmässä. Köyhän teatterin niukat ulkoiset virikkeet avaavat hengelle tilaa. Ristin tiellä kuljetaan sydän auki valta- ja vastavirtaan. Näyttelijät tietävät miten.

Ihmeellinen armo vaikuttaa.


Jussi Kareinen
KESKI-POHJANMAA 16.3.2009

Ari-Pekka Lahti on erinomainen näytelmäkirjailija. Hänen tekstinsä ovat runsaudensarvia, joista riittää teatterintekijöille ammennettavaa. Lahti kirjoittaa vimmaista dialogia, jossa ihmisen elämän raadollisuus ja runollisuus vuorottelevat. Lahden näytelmien suomi on kokkolaa. Se assosioituu väkevästi keskipohjalaiseen mielenmaisemaan olematta paikallinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Aikalaiskeskustelussa peräänkuulutetaan teatterilta yhteiskunnallisuutta. Ari-Pekka Lahden teksteissä sitä totisesti on. Ne sivaltavat armottomasti valtaapitäviä, oli kyse politiikasta, taloudesta tai uskonnosta. Tähän viime mainittuun kiinnittyy Lahden ja ohjaaja Juha Luukkosen yhdessä kirjoittama Ihmeellinen armo -näytelmä. Se on kertomus papista, joka paranee parantumattomaksi kuvatusta syövästä. Saarnamies kokee tämän Jumalan ihmeteoksi ja tuntee, että hänen on palattava kotiseudulle Keski-Pohjanmaalle julistamaan pelastuksen sanomaa.

Luukkonen ja Lahti ovat aikaisemminkin tehneet menestyksellä yhteistyötä muun muassa Helsingissä ja Vaasassa ja parhaillaan Kokkolassa meneillään olevassa ja kiitetyssä Sydänmaa -näytelmässä. Luukkosen karnevalistinen teatterinäkemys lihallistaa Lahden vuolaan tekstin; Teatteri Takomon intiimillä näyttämöllä tehdään näkemyksellistä teatteria suurella sydämellä. Esityksessä vuorottelevat koominen ja traaginen, sen suvantokohdat samaistavat katsojan hengen miehen jaakobin painiin ja toisaalla taas saavat ihastumaan lavalla puhkeavaan villiin gospelsvengiin.

Iso kiitos esityksen onnistumiselle on paneutuneella näyttelijäntyöllä. Jukka Peltolan Saarnaaja on koskettava roolityö. Hänen hahmossaan yhdistyvät palavasieluinen julistaja ja valitun tien kulkijan piinkova ja tyyni ehdottomuus. Martin Bahne päähenkilön isänä on rahan sokaisema perhehirviö ja mietitty roolityö sekin. Marika Heiskanen äidissä on sydämeen käyvää sielun kipeyttä, joka hujauksessa vaihtuu koko maailmalle haistatteluksi hyväksi tulemisen kaipuussaan. Jari Virmanin kunnanisä on herkullinen karikatyyri. Marjo Lahti Saarnaajan vaimona koskettaa ja hän lauluissaan on teemaan sopivaa intensiteettiä. Eero Milonoff lukuisissa sivurooleissaan täydentää muuta työryhmää kunniakkaasti.

Juho Lukinmaan yhden miehen orkesteri loihtii näyttämölle sellaisen poljennon, jota moni arkkiveisujen säestäjä ihan aiheesta voi kadehtia.

Lahden serkusten johtajan pesti Kokkolan kaupunginteatterissa lähestyy ja odotukset ovat ymmärrettävästi korkealla. Ihmeellinen armo – näytelmä jatkaa hienosti Ari-Pekka Lahden aikalaistarinoiden kronikkaa ja toivoa sopii, että tulevat johtajan tehtävät eivät tätä terävää kynää tylsytä liiaksi.