Elmo – arvostelut

SPORTTIMUSIKAALI URHEILUN PIMEÄLTÄ PUOLELTA
Outi Lahtinen
Helsingin Sanomat 7.5.2008

Jokaiseen tyyppiin on saatu inhimillinen ripaus

Juhani Peltosen Elmo on jäänyt mieleen ennen muuta urheilukuunnelmana, jossa isänmaallisuutta väräjävät selostajasankarit ylistävät ylimaallisen ylivoimaista suomalaista urheiluneroa, Elmoa. Elmo on urheilumaailman parodiaa mutta ainakin kuunnelmana se samalla toistaa kaikkea urheiluun liittyvää paatosta.

Projektori-ryhmän Juha Luukkonen on tarttunut Elmoon ja dramatisoinut ja ohjannut siitä musiikkipitoisen esityksen, jossa aiheesta käännetään esiin kriittinen särmä niin ettei sitä helpolla saata ohittaa.

Peltosen Elmohan on paitsi ylivertainen myös vastahakoinen urheilija, runoilijasieluinen lyyrikko, läpeensä rakastunut mies ja pikemminkin kosmopoliitti kuin isänmaallisuutta vaaliva patriootti. Projektori-ryhmän sovitus jatkaa vielä siitä, mihin Peltonen päättää eli tuo mukaan suomalaisen nykyurheilun riemun ja murheen hetket, jääkiekon maailmanmestaruudet ja doping-käryt. Elmo on siis paitsi urheilumusikaali myös anti-urheilumusikaali.

Elmon musiikillinen anti koostuu pääosin tutuista kappaleista, mikä toimii hyvin. Näin käyttöön saadaan myös kappaleisiin tarttuneet kollektiiviset muistot ja mielleyhtymät. Sellaisissa biiseissä kuin We Are The Champions ja The Final Countdown niitä ei olekaan ihan vähän. Ja vaikka sovituksen painopiste on urheilukriittinen, hyödyntää esitys täysillä myös sekä urheilun että rockin energian punoen ne yhteen vaikuttaviksi purkauksiksi, joiden lomaan herkät ja tunnelmalliset idyllit luovat suvantoja.

Projektori-ryhmä muodostuu nuorista teatterintekijöistä, joita on tavattu myös muilla näyttämöillä, kuten Jukka Peltolaa Q-teatterissa, tai elokuvissa, kuten Martin Bahnea Lauri Törhösen Raja 1918:ssa. Oma porukka tuntuu kuitenkin saavan kaikilta esiin jotakin ekstraa. Yhdessä tekemisessään ryhmä toimii kauniisti, työnjako on onnistunutta ja tasapuolista, sävyt ja niiden vaihtelut hallitaan taiten. Mikko Pörhölä on kirkasotsainen, puhtoinen sankari Elmo – ja on kunnioitettavaa että sankari on yksi-ilmeisyyden uhallakin maltettu säilyttää sellaisenaan ilman parodiaa ja kritiikkiä horjuttavia inhimillistyksiä. Hanna Seppä on yhtä viattoman ihana Elmon rakastettuna.

Muissa hahmoissa, kuten Noora Peltokukan äidissä ja Juha-Pekka Mikkolan valmentaja Rymyssä, löytyykin sitten enemmän karikatyyristä vaihtelua. Hienoa on kuitenkin, miten jokaiseen tyyppiin on saatu mukaan inhimillisen haavoittuvuuden ripaus.