Projektori-ryhmä

Projektori-ryhmä on helsinkiläinen freelance-teatterintekijöiden vuonna 2006 perustama ammattiteatteri. Ohjelmistossa on vuosittain vähintään yksi oma ensi-ilta ja vierailutoimintaa.

Projektori-ryhmä tuottaa esityksiä ja kulttuuritapahtumia aina projektikohtaisesti niin, että kukin tuotanto palkkaa oman henkilöstönsä. Etusijalla ovat teatterin freelancer-jäsenet. Ryhmä on asettanut tavoitteekseen tehdä teatteria, joka suuntautuu ulospäin, aukeaa maailmaan ja kommentoi nykypäivän Suomen yhteiskunnallisia ja sielullisia ilmiöitä. Tavoitteena on tehdä teatteria kansalle ja kansasta, kunnioittaen, mutta myös kriittisesti haastaen ja kyseenalaistaen.

Projektori-ryhmä tuottaa esityksensä pääsääntöisesti Helsinkiin, mistä esitystilat vuokrataan produktiokohtaisesti. Sen jälkeen esityksiä tarjotaan instituutioille ja muille halukkaille. Tuotannot valmistetaan mahdollisia kiertueita silmälläpitäen. Vuosina 2007-2016 Projektori-ryhmä on tuottanut kolmetoista ensi-iltaa, sekä näiden lisäksi yhden teatterifestivaalin.

Ryhmään kuuluu yhdeksän teatterialan ammattilaista: ohjaaja / dramaturgi Juha Luukkonen; näyttelijät Hanna Gibson, Seppo Kaisanlahti, Jukka Peltola, Mikko Pörhölä ja Sakari Tuominen, pukusuunnittelija Noora Salmi sekä äänisuunnittelijat Sinikka Isoniemi ja Juho Lukinmaa.

Tuotannoissa ovat vierailleet näyttelijät: Martin Bahne, Hanna Seppä, Elina Reinikka, Noora Peltokukka, Juha-Pekka Mikkola, Marika Heiskanen, Marjo Lahti, Eero Milonoff, Jari Virman, Juha Lagström, Karoliina Kudjoi, Marja Myllylä, Lotta Vattovaara, Minja Koski, Ilona Pukkila, Tatu Siivonen ja Jouko Puolanto. Sekä koreografi Sari Palmgren, valosuunnittelija Elina Romppainen, lavastaja Petri Tuhkanen, tuottaja Katri Muhonen, näyttämömestari Markus Karekallas, tarpeistonvalmistaja Milja Aho, valosuunnittelija Miika Riikonen, lavastaja Kimmo Sirén ja videosuunnittelija Pietu Pietiäinen.

Projektorin jäseneksi ja tukijäseneksi voi hakea hyväksymällä yhdistyksen säännöt, hakemalla jäsenyyttä kirjallisesti ja maksamalla jäsenmaksun.